Viimeiset asiat minusta, niin on 35 täynnä, oman lyhyen matematiikan mukaan.
Asuinpaikat:
Oma pukeutuminen:
Salille pitkästä aikaa:
Kaipaan elokuviin jotain uutta, esimerkiksi erillaisen lopun:
Mietteitä kiireestä:
Lisää asioita minusta:
Musan kuuntelun eri asteet:
Sahaus:
Tupakan poltto:
Se tunne kun ajatus ei kulje:
Avattiin mökkireissulla Surströmming-purkki:
Hepz!
Tässä onkin tovi kulunut viimepäivityksestä. Koulussa on saanut rakennella 16-sivuista sarjakuvaa hiki hatussa, samalla tehdä 35 asiaa minusta -sarjaan jatkosarjiksia, käydä mökillä ja yrittää esittää kuntoilullista persoonaa.
Tässäpä siis lisää asioita minusta (osa tehty melkoisen pikaisella vauhdilla, mutta joskus on hyvä olla nopea):
Legenda Simpeleeltä:
Inkeroinen:
Taiteilijan blokki:
Junan venailua:
Kohta sataa lisää! :3
Hebs!
Aika taas kertoa itsestäni, lenkkeily on kivaa mutta on siinä huonotkin puolensa:
…ja oma ohje ilmeestä, mikä tulee tehdä parisuhdeargumentissa jos se ei etene:
P.S. laittelin kuvat vähän isompaan kokoon, kun viime päivityksessä olleet kuvat taisit mennä tihrustamiseksi. Klikkaa kuvaa ja koe suuruus!
Heipparallaa!
Aikani on virallisesti aloittaa toimeksianto ”35 asiaa minusta”. Tarkoituksena on piirtää *tättäräTÄÄTÄTÄÄ* 35 asiaa minusta, erinäisiä asioita, tilanteita ja minua kuvaavia asioita.
Ensimmäisenä siis kahvi:
Toisena Warhammer 40k (kirjallisuus ja PC-pelit omalla kohdalla) ja kolmantena erinäiset oudot unet joita tulee kun tiettyä peliä pelaa liikaa:
Neljännestä kuudenteen harrastukset, jotka ovat yhteydessä toisiinsa; piirtäminen, pelaaminen ja sarjakuvat.